Sarastus


Tuli hetki.

Aamu hyppäsi nietoksen takaa,
sinisenä valona,
pimeyden voimaa vastaan.

Hetki hetkeltä.

Valkoisuus valtasi mielemme.

Kirkas säde,
teki viivan kylmään lumeen.

Elämä heräsi henkiin.

Vaikka kylmyys,
oli ympärillämme.
 

Värisevä


Viileä vilunväre selkärangassa.

Värisevä vartalo.

Kumminkin,
istuin palmun alla keskipäivällä.

Auringon hehkussa.
 

Hiljaisuus



Istuen tyhjässä huoneessa,
hiiren hengitystäkään ei kuulu.

Nurkissa ei rapise mikään.

Tyhjä hiljaisuus,
ympärillä hahmon lysähtäneen.

Kädet nojaten pöydänpintaan,
sormet uponneena hiusten sekaan.

Kostuneet silmänreunat,
punaisina loistaen.

Vuolaana kyynel valuen,
kastellen paidan etumuksen.

Lammikko tuolin alla kasvaen,
aina vain isommaksi.

Jaksaen silti uskoa,
että huomenna on paremmin.

Eikä suru vartaloa ravista.

Hiipunut


Minä rakastin,
yhtä vain himoitsin.

Hänen minuutensa oli kaukana.

Rakkautemme kaatui mahdottomuuteensa.

Jäin suremaan.

Koski virtaa


Poreileva koski.

Vaahtopäiden valtias,
vierellä valkoisen hangen.

Kylmästä, ei virtaava vesi kangistu,
jatkaa se vain iloista leikkiään.

Talven keskellä.