perjantai, 20. maaliskuu 2020

Himmenee päivä

Himmenee päivä

 

Päivän kirkkaus himmentyen,
hämärään taittuen.

Valonsäteiden jäädessä,
pihlajakehrääjän ruskean siiven alle.

Hämäryyden lisääntyessä kohti pimeyttä.

Yö musta,
saavuttaa kaiken.

Syleilee se tummilla käsivarsilla,
meitä hellään huomaan.

Aamun heikkona hetkenä.

Raottaa pihlajakehrääjä siiven reunaa,
päästäen valoa pimeyteen.

Uuden kukoistuksen alkuun.

 

perjantai, 20. maaliskuu 2020

Himottu rakkaus

Himottu rakkaus


Himokkaasti hamuamme,
rakkautta suloista,
happaman karvasta.

Onnen kyyneleitä,
odottelemme vierähtämään,
poskipäille hehkuville.

Silmissä loistaa timantit,
taittaen värit maailmankaikkeuden.

Autuaana hymyilemme,
huulillamme halukkailla,
rakkautta rinnallemme.

Puristaen lujasti käsillä voimakkailla,
pitäen kiinni kuin elämä loppuisi,
irti päästyään heti otteen pettäessä.

Rakkauden suurentuessa,
hukumme suuren sydämen alle.

Rakkaus kasvaa suuremmaksi,
kuin kuu taivaalla.

Rakkauden polun lyhyys yllättää,
se on meissä.

Rakastaen itseään,
voimme rakastaa toisia.

Ilman kahleita.

Täysillä.

perjantai, 20. maaliskuu 2020

Himossa roikkuen

Himossa roikkuen

 


Himo roikkuen pilvenreunan alla,
pitkillä kynsillä,
pitäen taivaanhattarasta kiinni.

Tunteiden tuskassa kieriskellen.

Tunteiden meri käy ylitse,
hukuttaa se himottoman.

Rakkauden polte kuvetta kuumentaen,
liekkinä lepattaen,
valaisten.

Veri kuumana kohisten vartalossa rakastuneen.

Kostuneilla silmillä,
katson sumuharson takaa rakastaan.

Kaipauksen tuli polttaa sormia varomattomia.

Ote luja pitää rakkaan lähellä,
Siinä vierellä hän kipunoita lennättäen kohti taivaita.

Käsi kouristuneena hamuaa onnen hehkuvia kekäleitä.

Hehku tunteiden,
välillä hiipuu,
vaan pienellä puhalluksella.

Se roihahtaa taas.

Loimottaa se kuumempana kuin koskaan.

Suurentuen maailman yli lentäväksi paloksi.

perjantai, 20. maaliskuu 2020

Hetki

Hetki


Hetki elämässä.

Elon rauhaisuus,
ihanuus,
pettävä alusta.

Pohja hyllyvä heittelee meitä.
Pettävää harhaa nykyisyyden.

Hetki pienoinen,
kaiken muuttaa voi.

Elämänlanka,
ohut ja heiveröinen,
kannattelee ihmispolon.

Tulee kohtalo kohti,
kiinni ottaa,
musertaa.

Lyö kämmenellä,
sattuu.

Kipu säteilee.

Aika muuttaa kaiken,
mieli unohtaa ihanasti,
siloittaa.

Kultaa muistot.

Kunnes taas kohtalo heilahtaa.

Muistuu mieleen,
kokemukset nuo.

Kirvelevät tunnot,
kivuliaat tilanteet,
satuttavat.

Menneisyyden ympyrä kietoutuu,
tulevaisuuteen.

Kaikki alkaa,
taas uudelleen.

perjantai, 20. maaliskuu 2020

Matkamme valossa

Matkamme valossa


Valo väreillen kultaa,
kimalluksessa matkaamme.

Polkumme polveilevan,
maastoa mukaillen.

Liitäen irti maasta jalka keveänä.

Auringon reunustama retki,
ihmisyyden kasvuun.

Ajan tiimalasin loppu hetkessä.